Miksi hanke on underground? Miksi ei kirjoiteta rehellisesti omalla nimellä? Mitä pelkäämistä on vuonna 2008 Suomi-nimisessä demokratiassa siinä, että kirjoittaisi hengelliseen vakaumukseen liittyvistä asioista omalla nimellään? Onko pohjimmiltaan tarve vain saada tehdä meheviä paljastuksia ja kohuväitteitä ilman, että joutuu kantamaan vastuun tekemisistään ja ilman, että joutuu vaivaamaan päätään lähdekritiikillä ja muilla joutavuuksilla?
Minulla ei ole noihin kysymyksiin hyvää vastausta. Mutta sen sijaan on käytännön näyttöjä siitä, että anonyymikeskustelu lestadiolaisuuden ympärillä on ollut hyvin tiivistä ja usein hyvin antoisaa ja että noissa keskusteluissa on päästy pureutumaan sellaisiin asioihin, joita ei omalla nimellä käytävissä keskusteluissa esimerkiksi rauhanyhdistyksillä tai mediassa ole jostakin syystä voitu avoimesti käsitellä. (esimerkkejä ja linkkilistoja lestadiolaiskeskusteluun Mopin Palsta, VL-foorumi, Suomi 24, hakomaja, Bonon Blogi)
Mutta tämä on näin hankkeen alussa ainakin itselleni yksi ns. isoista kysymyksistä. Kun hanke joskus toivottavasti on tuottanut sen tavoitteena olevat kaksi julkaisua, toivon, että istahtaisimme kriittisesti niiden ääreen ja kysyisimme itseltämme ja ehkä tosiltamme seuraavat kysymykset:
- "Oliko tarpeen, että nämä julkaisut tuotettiin underground"?
- "Jos nämä olisi pitänyt julkaista omalla nimellä, niin olisiko niitä julkaistu tai olisiko ne julkaistu erilaisina."?
-"Jos nämä olisi julkaistu omalla nimellä, niin mitä ikäviä seurauksia sillä olisi ollut?"
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Katotaanpa nyt :-)
VastaaPoistaNo niin, ahkeruus kovankin onnen voittaa! Räpelsin koneen asetusten kanssa niin kauan, että tuli eteen lokero, jossa google com oli estettynä. No senhän minä osasin äkkiä poistaa ja ttujum... here we are!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHaluaisin ottaa tupakoinnin täällä vakavaksi keskustelunaiheeksi, mutta onko kumminkin niin, että aihe olisi täälläkin liian arka keskusteltavaksi.
VastaaPoistaTuapkointi ei ole ollenkaan sopivaa uskovaiselle, on minun vankkumaton uskoni
Tupakointiko arka aihe? Ei ainakaan minun silmissäni. Veikkaan, että tässä projektissa tullaan käsittelemään monin verroin arempiakin asioita - mitenkään vähättelemättä tupakoinnin sallimisen järjettömyyttä ja moraalittomuutta.
VastaaPoistaTupakointi on kuitenkin arka aihe saarnamiehelle. Viimeksi olen kuullut Nivalan suviseuroissa tupakasta keskusteltavan. Siellä aihe oli esillä lauantai-illan alustuksessa ja olin riemumielellä, että kerrankin saavat tupakoivat nuoret kuulla tupakasta jotain.
VastaaPoistaAlustaja kuitenkin käsitteli tupakointia niin hienovaraisesti kuin suinkin, ettei vainkaan loukkaisi kenenkään tupakoitsijan tuntoja.
Ja mikä oli vaikutus alustuksen ja keskustelun jälkeen.
Tupakoiva seurakansa osoitti näkyvästi mieltään panemalla oikein urakalla palamaan ison teltan ympärillä, jossa oli oikeasti vaikea hengittää, sillä niin paljon savuuttelijoita oli yhtä aikaa pienellä alalla.
Mikä olisi tupakointia arempi aihe, ehkäisykö.
Ehkäisy ei häiritse ketään, koska se tapahtuu piilossa ja on nimenomaan yksityisasia, mutta tupakointi ei ole yksityisasia varsinaan suviseeurapaikalla, jossa ollaan pienellä allalla ja tupakointi häiritsee kovasti ainakin minua. On sietämätöntä katsoa, kun porukka vetää oikein uhmapäissään röökiä.
Olis kiva sanoa niille joskus, etteikö Jeesuksen sovintoveri pysty puhdistamaan sinua tupakoinnin saastalta ja himoilta.
Olen kyllä joskus sanonutkin, mutta ihmeen röyhkeitä ovat nämä tupakoitsijat. Vakiosanonta, mitä se sulle kuuluu, osoittaa heidän olevan hyvin kärttyisiä, kun heidän elämäntavastaan tullaan huomauttelemaan.
Seuroissa pitäisi joskus olla oikein rehellinen keskustelu tupakoinnista, eikä vain tähän liturgiseen tyyliin, että ei ole syntiä, ei ole laitonta, on jokaisen oma asia, ei kuulu muille, ei turmele sielua, ei tule pahaa menoa, jne.
En käsitä, millä tavoin on rehellisyyskysymys, kirjoittaako omalla nimellä vai anonyymisti. Miksi oletetaan, että kun kohuväitteiden tai mehevien paljastusten esittäjä on anonyymi, väitteet eivät ole tosia? Kuinka monella meistä todella on tarve valehdella?
VastaaPoistaJos omalla nimellä esiintymistä pidetään moraalisena hyveenä, seurauksena on yksinkertaisesti, että kohuväitteet ja mehevät paljastukset jäävät esittämättä vaikka ne olisivat tosiakin.